Hoppa till innehållet
Omslagsbild för Sotataidon mestareita - Teollistuvan yhteiskunnan sotahistoriaa 1700-luvulta nykypäiviin
Isbn: 978-95-2707-470-1
Förlag: Klaava Media
Kategori:
Historia
Tillgänglig sedan: augusti 2016

E-bok

Sotataidon mestareita - Teollistuvan yhteiskunnan sotahistoriaa 1700-luvulta nykypäiviin

Onko yksi sotapäällikkö taitavampi kuin toinen? Käytettävissä olevat resurssit vaikuttavat sodankäynnin lopputulokseen, kuten myös olosuhteet ja teknologia, mutta johtamistaidolla voi olla niitäkin suurempi merkitys menestykseen.

Kirjassa Sotataidon mestareita keskitytään länsimaiseen sotataitoon – Euroopassa syntyneeseen oppiin ja teknologiaan – 1700-luvulta nykyaikaan. Lähtökohtana on 1700-luvun alku, koska silloin ruutiaseet olivat jo käytössä suurella osalla sotilaista, ja sotataidon kehitys harppasi pitkiä askeleita eteenpäin teollistumisen myötä. Länsimaissa käytetyt menetelmät on vähitellen otettu käyttöön koko maailmassa.

Painopiste on sotataidossa, siis siinä, miten sodittiin esimerkiksi Waterloossa, USA:n sisällissodassa, maailmansodissa tai Kuwaitissa. Sotataidon historian ohessa kirjassa vertaillaan myös eri aikakausien taisteluita toisiinsa: mitkä olivatkaan Napoleonin ja Hitlerin todelliset johtamistaidot? Kirjassa oikaistaan myös suomenkielisessä kirjallisuudessa esiintyneitä käsityksiä esimerkiksi musketeista.

Suomen sotahistoriaa ja turvallisuuspolitiikkaa kirjassa taustoitetaan erikseen. Vaikka sotilasliittoihin, kuten NATOon ei teoksessa otetakaan kantaa, sisällöstä avautuva laaja näköala tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden ymmärtää Suomen asemaa liitoissa ja niiden ulkopuolella.

Kirja on selkeä katsaus sotataidon ja -teknologian kehityksen historiaan 1700-luvulta alkaen. Tapahtumat avautuvat kaikille historiasta kiinnostuneille ilman aiempaa sotahistorian tuntemista. Runsas kuvitus ja kartat näyttävät sodan kaikki puolet – sen väistämätöntä julmuutta unohtamatta.

Juha Vahe on aiemmin julkaissut 10 historia-aiheista kirjaa.



Logga in för att låna

Information

Logga in för att låna denna titel och för att se aktuell lånestatus.
Se mer under Så lånar du

Stöds av följande plattformar

PC/Mac

Surfplatta Läsplatta

Smartphone